Matkalla ohitamme Kabwen. Paikkakunta oli pitkaan kukoistava kaivoskaupunki. Seudulla louhittiin sinkkia, lyijya, hopeaa, mangaania, kadmiumia ja titaania. Yhteiso oli elinvoimainen. Vauraus loi hyvinvointia, hyvinvointi kasvua ja kasvu edelleen vakautta. Luonnonvarat kuitenkin ehtyivat, kaivostoiminta muuttui kannattamattomaksi ja lopulta kaupungin kantava voima, Broken Hillin kaivos hylattiin. Nyt se ammottaa yli 2 neliokilometrin kokoisena aukkona, vain kilometrin paassa keskustasta. Vauraus on poissa. Tilalla on tyottomyys, rikollisuus ja epatoivo.
Muistona paremmilta ajoilta on enaa saasteet. Kabwe on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Ilma tuntuu raskaammalta kuin kymmenen kertaa suuremmassa Lusakassa, puut oireilevat, latakoissa kasvaa sinilevaa. Todellinen ongelma on kuitenkin pintaa syvemmalla. Kaupungin vesistoon on vuosikymmenien kuluessa liuennut raskasmetalleja. Tama nakyy kaytannossa, kun kaupan parkkipaikalla kerjalaiset yrittavat estelyista huolimatta auttaa tavaroiden lastaamisessa. Vaistelen anovia katseita, mutta huomaan vieressani seisovan miehen silmat. Oireista on vaikea erehtya – lyijymyrkytys.
Lahtiessamme matkatoverini osoittaa ajokelvottomaksi rapistunutta katua ja sanoo: ”This is where you can tell that a town is dead”. Toinen korjaa: ”Not dead, dying”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti