22. tammikuuta 2012

0.9

Suuren muutoksen odottaminen on ikävystyttävää. Maailmalle ei voi lähteä spontaanisti, vaan ensin on hoidettava muodollisuuksia, joiden hoitaminen edellyttää valmistelua, mikä taas edellyttää aikaa. Miksi matkustamisen pitää vielä vuonna 2012 olla näin pikkutyölästä?!

Pidän itseni kiireisenä suunnittelemalla asioita. Laadin soittolistoja, mittailen mahtuuko Harry Potter elokuva puhelimen pienenpienelle SIM-kortille ja valikoin kirjoja, joita lukemalla olisi tarkoitus ylläpitää suomenkieltä seuraavat puoli vuotta. Suunnitteleminen tuntuu selviytymiskeinolta kasvavaa levottomuutta vastaan. Mielikuvissa yritän hallita hallitsematonta.

Tulevaisuus siirtyy hitaasti Sambiaan. Lähtöä lähestyessä en voi aloittaa enää mitään uutta. Harrastaminen loppuu, samoin hetkessä eläminen. Odottelua odottelua..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti